Nuori mies yksin lavalla - arvioivan yleisön ja spottivalojen edessä.

09/2024

Selätä esiintymisjännitys

Hellurei ja tervetuloa viidenteen Pelkkää puhetta -kirjeeseen! Tänään puhumme esiintymisjännityksestä, mitä sille voi tehdä ja – poikkeuksellinen näkökulma: mitä hyötyä siitä on.

Jaa Pelkkää puhetta tutuillesi ja pyydä heitäkin tilaamaan: https://kylmala.net/pelkkaa-puhetta/

Esiintymisjännitystä ei tarvitse jännittää

Meinasin kysyä, että ”Tiedäthän tunteen, kun lavalla alkaa jännittää?”, mutta eiköhän jokainen tiedä, millaista esiintymisjännitys on. Käytän itseäni esimerkkinä:

  • Ennen esiintymistä perhoset pärisevät vatsassani. Juon myös jännitykseen liikaa vettä, jonka takia vessassa pitää käydä stressaavan usein.
  • Juuri kun esiintyminen alkaa, mieleni on kirkas ensimmäiset 2 sekuntia, sitten alkaa putkinäkö: näkökentästäni uloimmat 80 % sumentuvat. Puhuminen menee pitkälti lihasmuistista, tietoiseen ajatteluun ei riitä aivokapasiteettia, enkä muista itse puhetilanteesta myöhemmin puoliakaan.
  • Kun pääsen esiintymisen jälkeen esimerkiksi yleisöön, backstagelle tai metroon istuskelemaan, jalkani tärisevät ja koko keho rentoutuu kuin olisi juossut puolimaratonin.

Kaikki kokevat esiintymisjännitystä, myös kokeneet ammattiesiintyjät. Emme saa esiintymisjännitystä pois elämästämme, mutta sen voi kääntää hyödyksi.

Vuonna 1933 presidentti Franklin Delano Roosevelt lausui kuolemattomat sanat, jotka pätevät myös esiintymisjännityksen suhteen:

”… the only thing we have to fear is fear itself.”

Esiintymisjännityksen vahvin terä johtuu jännittämisen kierteestä: alamme jännittää jännittämistä, koska tiedämme, että se on tuskaista. Jännityskierre voi pilata esiintymisen, mutta sen voi katkaista.

Esiintymisjännitys on tärkeä evoluution tulos. Ihminen on miljoonien vuosien aikana oppinut, ettei muiden edessä kannata tehdä ihan mitä tahansa typerää: esiintyminen kannattaa hoitaa kunnolla. Esiintymisjännitys tuo esille sen tosiasian, että esiintymisemme on meille tärkeä, emmekä tahdo möhliä sitä. Sinua jännittää, koska olet tosissasi.

Esiintymisjännitys on olemassa, jotta saisimme muiden ihmisten kunnioituksen. Se ei ole olemassa sabotoidakseen meitä – sen tehtävä on auttaa. Esiintymisjännitys muistuttaa, että nyt on tärkeä paikka – skarppaa. Esiintymisjännitys pitää huolta, että annamme esiintymisessä kaikkemme ja teemme sen kunnolla. Esiintymisjännitystä ei tarvitse jännittää – sen tehtävä on auttaa.

Työkalu: pelkästään sen muistaminen, että esiintymisjännitys auttaa, katkaisee jännityskierteen.

Ennen esitystä

Vaikka esiintymisjännitys on auttamassa, se auttaa joskus niin kovaa, että kehomme menee epätasapainoon. Useimmiten lihakset menevät jumiin ja unohdamme hengittää. Kroppaa ja hengitystä kuitenkin voi ja kannattaa avata ennen esiintymistä.

Esiintymisjännityksen tärkein fyysinen lääke on: muista hengittää. Hengitä rennosti ja syvään. Hengitys myös edesauttaa, ettei äänemme jää ohueksi, mitä jännittäessä usein käy. Jos et muista tätä itse, pyydä kaveria muistuttamaan sinua tai kirjoita vaikka kämmenselkääsi: ”Muista hengittää!” Jos sinulla on omia lempihengitysharjoituksiasi, käytä niitä – ne toimivat tässäkin tilanteessa.

Jännitys saa myös lihaksistomme jännitystilaan. Jännitystilassa kehomme pyrkii käpertymään alemmas ja pienemmäksi – näkymättömiin ja suojaan. Esiintymistilannessa tämä on kuitenkin haitallista – ei liene parhaaksemme, jos käperrymme lavalla sikiöasentoon. Jännitystilaan täsmälääke ovat erilaiset asennot ja liikkeet, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi isoksi ja vahvaksi. Käytän itse kahta keinoa:

  1. Power-posing: Liikkeen saa kroppaa kasaanvääntävät lihakset rentoutumaan, ryhdin suoraksi ja kehon auki. Aloita seisaaltaan: avaa jalat hartianleveydelle, avaa lantio ja nosta kädet joko ylös tai pään taakse. Taivuta selkääsi ja päätäsi taaksepäin ja tuo lantio eteen. Avaa suu huutavaan irvistykseen ja pysy tässä asennossa hetki. Minä ainakin tunnen itseni 10 cm pidemmäksi tämän jälkeen.
  2. Työnnä seinää: Kyllä, niinkin yksinkertaista. Mene johonkin, mihin muut eivät näe – vaikka vessaan, ja työnnä seinää: täysillä! Seinän työntäminen aktivoi lihaksiasi, kuluttaa hieman ylimääräistä energiaa ja aktivoi myös sinut. Jos saat työnnettyä seinää, saat myös työnnettyä itsesi lavalle.
Kasper power-posettamassa
Power-posessa venytä keho pitkäksi ja taivuta taakse.
Kasper työntää seinää
Seinän työntäminen on helppoa: työnnä kovaa!

Jännittäminen saa meidät joskus unohtamaan asioita – puhuessa se on ongelma. Minulle käy näin joka kerta – en usko, että olen pitänyt yhtään puhetta, unohtamatta jotain. Tämä on pienempi ongelma kuin luulemme. Ensinnäkin, kukaan muu ei tiedä, mitä unohdamme puheestamme. Toiseksi, jos se ei ollut ydinviestimme, se ei ollut mitään liian tärkeää – ihan sama unohtuiko se vai ei. Unohteluun on myös kaksi helppoa ratkaisua:

  1. Harjoittele, harjoittele paljon ja kunnolla. Mitä paremmin osaat esityksesi ulkoa, sitä vähemmän unohtelet.
  2. Tee puheestasi lyhyempi. Leikkaa pois kaikki, mikä on ohi tavoitteesi ja ydinviestisi suhteen ylimääräistä, niin puheessasi on vähemmän höttöä, mitä sinun täytyy muistaa.

Työkalu: ennen esiintymistä, muista hengittää, power-poseta ja/tai työnnä seinää ja valmistaudu puheeseesi kunnolla.

Lavalla

Kun esitys alkaa, muista edelleen hengittää. Hengitys rauhoittaa ja antaa aivoille happea, mutta se myös määrittää tempomme. Kun unohdamme hengittää, puhumme liian nopeasti. Puheen tempo ja hengitys onneksi korjautuvat myös yhdessä. Kun puhumme hitaammin, saamme myös aikaa hengittää – kun muistamme hengittää, puhumme hitaammin. Hengitys on tärkeää meille – puheen tempo tärkeää yleisölle. Puhumisen hitaus kannattaa huomioida jo harjoitteluvaiheessa, parhaimmillaan voit kysyä jo harjoitteluvaiheessa joltain: puhutko liian nopeasti tai hitaasti? Voin sanoa kokemuksesta, että juuri kukaan ei puhu liian hitaasti.

Moni uskoo, ettei jännittämistä saisi näyttää. Tämä on pötyä. Ketään yleisössä ei kiinnosta, jännittääkö meitä vai ei. Jos punastumme, naurahdamme, änkytämme, kyynelehdimme, hymyilemme tai unohdamme jotain, mitä sitten? Puheessa on täysin OK, ja kannattavaa, näyttää inhimillisiä tunteita. Jos tahdot purkaa jännityksen niskaotteen itsestäsi: totea yleisölle heti alkuun, että ”Nyt vähän jännittää!” Huomaat, että jännitys häviää, kun uskallat antaa jännityksen olla mukanasi. Saat lisäksi yleisön sympatiat puolellesi, sillä uskallat olla heidän edessään ihminen.

Lempiesimerkkini esiintymisjännityksestä ja aidoista tunteista on startup-pöhinäpiirin kimallus Linda Liukas. Linda näyttää siltä, että häntä ihan hihityttää olla lavalla, mutta juuri tämä piirre tekee hänestä yhden ihanimmista puhujista, joita Suomesta löytyy. Linda antaa näkyä, miltä hänestä tuntuu lavalla.

Työkalu: lavalla puhu tarpeeksi hitaasti, äläkä huoli siitä, näkyykö jännittämisesi. Pura jännitys kertomalla siitä.

Jännitys tekee asioista siistiä

Muistanet, että istuessani yksin esiintymisen jälkeen jalkani tutisevat? Jätin olennaisen palan kertomatta: siinä hetkessä olen onnellinen ja innoissani. Kun esiintymisjännityksen ylittää, huomaa, miten siistiä esiintyminen on.

Jännitys on merkki, että teemme jotain huikeaa, innoittavaa, kiihdyttävää: jännää. Teemme monia asioita, esim. käymme treffeillä tai pelaamme uhkapelejä, koska ne ovat jänniä. Jos seksi olisi yhtä ”jännää” kuin leivän paahtaminen, tekisimme sitä vähemmän. Koska jokin jännittää, se on siistiä. Jännän ja pelottavan raja on kuitenkin häilyvä. Esiintyminen voi pelottaa, mutta voit olla varma, että jos ylität esiintymisjännityksesi ja vedät esityksesi hyvin: se tuntuu siistiltä. Kaikesta jännittävästä kannattaa jälkeenpäin ottaa kaikki ilo irti ja nauttia, kun tulipas tehtyä jotain siistiä!

Esiintymisjännitys on vahva ilmiö, mutta se on lopulta voima, jonka voi valjastaa avuksi. Jännitys on henkistä, joten suhtautumisesi siihen merkitsee paljon. Keskity siihen, miten esiintymisjännitys voi sinua auttaa ja anna sen olla esiintymisessä mukana, niin huomaat, miten hyvän esityksen ja miten paljon intoa voit saada itsestäsi irti. Käytät energiaasi väärin, jos pyrit esiintymisjännityksestä kokonaan eroon. Liika jännitys on haitaksi, mutta sopiva jännitys auttaa sinua esiintymään ja se tekee esiintymisestä hauskaa.

Esiintymisjännitys on kuin tuuli leijalle: se voi paiskata sinut maahan tai sotkea sinut oksiin, mutta vain se voi myös nostaa sinut korkeuksiin.

Harjoitteita ja pohdittavaa

Ennen seuraavaa uutiskirjettä:

  1. Ota kynä ja paperia (tai Word) esille. Kirjoita vapaamuotoinen reflektio/päiväkirjakappale, miltä esiintymisjännitys viimeksi tuntui. Miten se tuntui fyysisesti? Haittasiko se esiintymistä? Saiko se aikaan hassuja tilanteita? Miltä tuntui esiintymisen jälkeen?
  2. Kun esiinnyt ensi kerran, testaa tämän kirjeen harjoitteita ja oppeja. Kirjoita itsellesi muistiin, mikä toimi ja mitä kannattaa käyttää uudelleen:
    • Muista, että esiintymisjännitys auttaa
    • Muista hengittää
    • Power poseta
    • Työnnä seinää
    • Treenaa kunnolla
    • Tee puheesta lyhyt ja ytimekäs
    • Puhu hitaammin
    • Tuo jännitys ilmi
    • Muista, että jännityksen takia esiintyminen on siistiä! Pidä hauskaa!

Tsemppiä tehtäviin – puhellaan taas seuraavassa kirjeessä!

« Kaikki uutiskirjeet